Aina välillä huomaan miettiväni sitä että mitä jos kaikki meneekin tässä raskaudessa hyvin, ja meille syntyy vauva? Ajatus tuntuu kummalliselta, oudolta, vieraalta! Vaikka sitä olenkin kokoajan toivonut ja siihen uskonut että vielä JOSKUS kaikki menee hyvin, niin en voi tajuta että olisiko se sittenkin jo nyt? Neljäs raskaus ja kaikki menisi hyvin.. Hmm.
On vaikea selittää sitä mitä tunnen mutta yritän. Olen "tottunut "siihen että tulen suht helposti raskaaksi. Teen positiivisen testin -> olen iloinen. Nautin raskaudesta, suunnittelen tulevaa. -> Keskenmeno. Sitten sama uusiksi. Kolme kertaa. Tämä tietty kaava, tosin keskenmeno eri viikoilla mutta kuitenkin.
Nyt jos kaikki menisi hyvin se kaava menisi "rikki". Enkä oikein osaa suhtautua ajatukseen, että mun haave ja unelma toteutuisi. Ei surua, ei elämän romahtamista. APUA! :D
Normaalistihan mietitään että raskaaksi tullaan ja vauva syntyy ja kaikki ok. Toki jokaisella äidillä on varmasti pelkoja ja huolta muttei välttämättä semmoisia traumoja mitä keskenmenon kokevat käyvät läpi. Minun on vaikeampi jotenkin suhtautua siihen että raskaus sujuisi hyvin. Vaikka tottakai se olisi vain iloinen asia ja maailman ihanin asia niin en osaa uskoa että meille voisi käydä niin.
En osaa ajatella että saisin oikeasti kokea sen onnen. :(
Ei tässä voi kun odottaa, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Mutta toivon että "joudun" järkyttyä ja synnyttää elävän vauvan joka jää luokseni. Menetyksiä en kestäisi enää vaikka se kaava tuntuukin liian tutulta. Nyt olisi meidän vuoro jo, olisi olisi.
Vauvauutisia tulee paljon joka puolelta, syntyneitä vauvoja, äitiyden onnea. Minun sylini on vielä tyhjä mutta toivon että tämä sisällä kasvava vauva sylini täyttää.
Hieeeman kyllä pistää potuttamaan kun saan kuulla ympäriltäni että "älä nyt enää keskenmenoa stressaa 12vkon raja mennyt rikki jo!!" Voi kun ihmiset tajuisivat etten mä enää usko mihinkään rv 12 rajaan sen jälkeen kun rv 18 jouduin vauvastani luopua. Voi kun ihmiset tajuaisivat etten pidä itsestäänselvänä tätä asiaa. Ja että meille se olisi IHME jos saisimme vauvan syliimme, ja viedä sen kotiin. Jotkut tajuavat, jotkut eivät. En heitä siitä syyllistä mutten myöskään halua kuulla vähättelyä. Raskaana oleminen ei ole minulle helppoa tunnepuolella. Tämä on todella raskasta ja sekavaa.
Kiitän silti jokaisesta päivästä kun tuo pieni tuolla kasvaa ja kehittyy kohtuni suojissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti