RV 13+5

Moikka.

Ihan ensiksi pakko sanoa miten hellyyttävää on kuunnella kotidopplerilla tämän pienen ihmeen sydänääniä. Ei itkulta välty ja hymy tulee kasvoille väkisin. Opin vihdoin käyttämään tuota doppleria ja löysin sydänäänet reilu viikko sitten ensimmäisen kerran. Nyt se onkin joka kerta helpompi löytää kun tietää mistä etsii ja millälailla. :D Sydänäänet on 150 luokkaa ja niitä on niin ihana kuunnella. Pieni pullanen on toki aika vilkas tyyppi ja karkailee vähän väliä mutta hyvä vain, liikkuupa ainakin yksiössään ympäriinsä. Äidin pieni rakas.

Mun raskauspahoinvointi alkaa vihdoin vähän hellittämään! Mulla oli tässä raskaudessa pahimmat pahoinvoinnit ja toki ajattelin kokoajan että "hyvä, se on vaan hyvä merkki", paino on nyt tippunut melkein 10kg mikä mun kohdalla ei ole hälyttävää sillä ylimäärästä painoa löytyy.

Väsymys ei halua jättää rauhaan eikä tarvikaan, lepäily on ihan kivvaa.

Mun masu on kasvanut jo tähän mennessä yllättävän paljon. Johtuisikohan se siitä kun on neljäs raskaus jo? Tai sitten turpoan vaan enemmän tässä kun oon muutenkin oirehtinut paljon. Mut masua on ihana paijailla jo nyt kun selkeästi muutakin kun läskiä.

Tunteet heittää vuoristorataa edelleen ja nyt loppukuusta menen vähän näistä jubaamaan ammatti-ihmisten luo. Mielialalääkitystä mulle suositellaan tän raskausmasennuksen kanssa (tai masennus joka puhkesi/paheni kun tulin raskaaksi?) mutten tiedä miten suhtautua siihen. Ainakin pitää olla semmoinen lääke josta ei oikeasti pullaselle olisi haittaa... Mutta toki äidin vointi on hirveän tärkeää vauvallekin niin pitää katsoa nyt mikä mun kohdalla sitten olisi paras ratkaisu. Joka tapauksessa meen purkamaan näitä fiiliksiä sinne ja toivon että se keventäisi taakkaa hieman. Pystyn miehelleni toki puhua ja hän ymmärtää mutta joskus on helpompi mennä vieraammalle henkilölle joka ei niin kovin huolestu kuitenkaan.

Koetan kuitenkin jaksaa päivä kerrallaan, nauttia sen verran kun pystyn tästä raskaudesta. Yritän kaikkeni uskoa että kaikki menee hyvin, se on mahdotonta siihen pystyä mutta teen parhaani. En halua olla etäällä tästä vauvasta sen takia että teen jo hyvästejä etukäteen. Siksi käsittelen näitä fiiliksiä tosi paljon. Ja haen apua.

Jokatapauksessa, rakastan tätä pientä jo nyt niiiin paljon ettei sanat riitä. Ja niin kovin toivon että ensi kesänä meille syntyy vauva joka tulee mukaan kotiin eikä sille sanota hyvästejä. Toivon tätä niin kovin, suurin haaveeni, elämäni odotetuin tapahtuma. En voi kun toivoa parasta. Haluan oman vaippapepun kotiin, itkevän, valvottavan vauvan joka on minussa kiinni jatkuvasti. Haluan sen väsymyksen, kiukun, kaiken. Kunhan saisin olla äiti ilman hyvästejä. Olen valmis tekemään sen eteen mitä vain. Kunhan vain saisin kokea saman onnen kuin monet muut. Minä olisin hyvä äiti, tiedän että pystyisin siihen "hommaan". Rakkautta ja turvaa.

Päivät menee, viikot menee. Neuvola on ensi kuussa, sokerirasitus myös. Niitä odotellessa! Rakenneultra on sitten niiden jälkeen. Hii.