Iik. Nyt on rv 25+6 eli huomenna vaihtuu taas viikko. Hitsit että nää juoksee eteenpäin! Alle sata päivää odotusta jäljellä. Tai siis alle sata päivää laskettuun aikaan!
Vauvanen voi hyvin ja maha kasvaa kokoajan lisää. Tämä äiti myös on nyt ollut hieman pirteämmällä mielellä pari päivää. Ahdistus on ollut lievempää ja hetkittäin naurua on myös kasvoiltani voinut bongata. Semmoista vuoristorataahan tämä on kun muutenkin raskausaikana mielialat heittävät mutta olen vain iloinen ja kiitollinen siitä että näitä helpompiakin päiviä on.
On muuten upeaa huomata miten hyvin raskaudenaikaista masennusta hoidetaan. Ja miten vakavasti se otetaan HETI. Kaikki apukeinot otetaan käyttöön ja ammatti-ihmiset ovat ystävällisiä, sydämellisiä ja oikeasti tulee olo että minusta ja vauvasta välitetään. Minulla kun on kokemusta masennuksen hoidosta ei-raskaana olevana niin on kyllä hurja ero. Mutten voi kun olla kiitollinen että saan nyt oikeanlaista apua ja niin paljon kun tarvitsen.
Arki meillä rullaa entiseen tapaan. Elämä on muiltaosin vakaata ja rakkautta täynnä. Tuntuu että tämä odotusaika on tuonut minua ja miestäni kovin paljon lähemmäs toisiamme ja olemme oppineet ratkomaan ristiriita tilanteita yhä paremmin. Molemmat odottavat kesää aivan hirmuisen paljon, muttei ilman jännitystä tai pelkoja. On tämä niin uutta ja ihmeellistä! Tuleeko meistä tosiaan vanhemmat? Äiti ja isä. Niin ihana ajatus.
Ainiin. Kävimme myös ultrassa viikko sitten. Mulla kun on nämä kontrolliultrat 4 viikon välein. Pieni tytynen siellä polski, vilkutteli ja jumppaili ympäriinsä. Kaikki oli täydellisesti eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Paino-arvio oli hippasen alle 800g joka kuulemma normaali viikkoihin nähden. Kun lääkäri ultrasi ja ruudulle ilmestyi vauvvan käsi joka vilkutteli, mua alkoi itkettää. Ja samoin miestäkin. Pidettiin toistemme käsistä kiinni ja pystyin aistia sen liikutuksen ja onnen siellä huoneessa. Todella suloinen hetki. Meidän rakas pikkuinen.
Raskaus jatkuu, elämä jatkuu. Kesää odotellaan ja masennusta vastaan taistellaan. Tukijoukkoni ovat parhaat ikinä ja rakas vauvani paras ilonlähde ikinä. Siinä tämän kertaiset kuulumiset pähkinän kuoressa. Kuullaan taas, voikaa hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti