Toivoa & iloa

Rv 14+5.

Näin nämä päivät menevät, kohta jo poksahtaa 15 täyteen. Huonon olon, väsymyksen ja muun keskellä päivät vain juoksevat eteenpäin. Minulla ei ole enää yhtään semmoinen olo että aika matelisi.

Viime päivinä olen alkanut huomaamaan että keskenmenon pelko alkaa hellittää hieman. Olen yrittänyt taistella sitä vastaan alitajuisesti, etten anna sen pelon unohtua. Mutta eilen kävin jubaamassa pään tilastani ja purkamaan fiiliksiä niin tajusin siellä että tottakai haluan nauttia tästä raskaudesta. Jos minua ei jonain päivänä pelota, se on vain positiivista. Jos minua pelottaa, annan itseni pelätä. Mutta ne hetket jolloin voin suunnitella tulevaa ja ajatella positiivisesti, teen niin. Tämä pieni vauvanalku sisälläni on niiin rakas minulle jo nyt että tottakai haluan siitä olla vain iloinen!

En tiedä mistä se johtuu että pelko alkaa häiventyä. Ehkä siitä että viikkoja kertyy lisää. Riski on pienentynyt jo muutenkin ja minä olen aivan normiodottaja tilastoissa sillä raskauttani lääkitään. Keskenmenoriskini ei ole kasvanut 3km myötä koska klexane-lääkitys tehoaa minun vikaani. Riskit eivät siis ole järjettömän suuret ja tulpan vaaraa ei lääkkeen takia voi olla.

Ehkä alan näitä faktoja hiljalleen tajuta. Minulla on lääke joka auttaa siihen vikaan, josta johtuivat kaikki 3 keskenmenoa. Voiko olla hienompaa? On todella ihana asia että syy löytyi, sillä en voi edes kuvitella mitä tämä olisi epätietoisuudessa. Tai huono tuuri-selityksellä. Nyt on selkeä syy ja siihen hoito. Toivon että se tepsii meillä niinkuin muillakin. <3

Eilen höpistiin miehen kanssa pinnasängyistä ja lempparivaunutkin on jo löydetty.  Gessleinin yhdistelmävaunut! Ne hankitaan sitten jossain vaiheessa. Myös nukkumäjärjestelyistä höpistiin hieman. Lähinnä vaan lemmikkien kannalta. Mutta oli aiiivan ihana puhua tulevasta! Ja varsinkin sillä sävyllä "kun meillä on kotona vauva". Niin hassu ajatus! Niin onnellinen ja ILOINEN ajatus. Haave, unelma. Toteutunut ensi kesänä?

Tänään raskautta kohtaan on hyvä fiilis. Paijailen masuani. Jostain tämä usko ja toivo nyt tulee. Ehkä se on hyvä merkki?

Olen tuntenut jopa jo pieniä potkuja. Hipaisuja, hentoja tökkäyksiä. Ehkä sekin konkretisoi. Ainakin niistä tulee aivan superonnellinen olo. Äidin pieni siellä jumppailee. Ja voi hyvin.

Näillä hyvillä fiiliksillä jatkan viikonlopun viettoa! Kivaa vkloppua teillekin! <3