Heippahei :)
Mulla on ollut tässä muutto kiireitä, stressiä ja kaikenmoista muutakin puuhaa joten olen ollut saamaton kirjoittamaan blogin puolelle. Kaikki on kuitenkin hyvin! Jos joku on miettinyt onko jokin mennyt raskaudessa mönkään. Ei ei toki, nyt mennään jo rv 18+3 ja voi elämä miten onnellinen voinkaan olla että viikot näyttävät jo tuota. Pian on puoliväli!
Voin myöntää että keskenmeno pelkoni on alkanut hälvetä hieman, vaikka minua pelottaakin se etten pelkää. Outoa. Mitä vain voi tapahtua, mutta voi myös jäädä tapahtumatta. Saatamme saada ensi kesänä vauvan joka jää luoksemme. Siihen on yhtälailla mahdollisuudet.
Maha on pullahtanut esiin jo mukavasti ja kaappini housuvalikoima alkaa olla säälittävä. Tai onhan niitä housuja vaikka muille jakaa mutta ei semmoisia jotka päälle mahtuisi. Huvittavaa! Housut roikkuu reisistä, pepusta ja muualta koska painoa on tosiaan yli kymmenen kiloa tippunut mutta maha on ottanut semmoisen kasvuspurtin ettei mun vanhat housut kykene venymään semmosiin mittoihin. :D Oiskohan äippähousujen metsästysten aika? Tai sitten tyydyn ostelemaan supervenyviä legginssejä.
Pian on kontrolliultrankin aika taas. Se on 7.3 eli ihan pian! Muutamme tänä viikonloppuna joten puuhaa riittää niin ehkä aika kipittää eteenpäin kivalla vauhdilla. En millään malttaisi odottaa että saamme taas nähdä pikkuisemme ja toivottavasti kuulla vain hyviä uutisia!
Vaikka vauvan sukupuolella ei ole meille mitään merkitystä, ei siis toiveita kumpaankaan suuntaan kuten varmasti voitte uskoa. Kunhan saisimme vauvan, elävän lapsen sylimme täyttämään. Se olisi tärkeintä. Mutta ajattelin kuitenkin tuossa ensi viikon ultrassa asiaa jo kysäistä että näkyisikö mahdollisesti kumpi olisi tulossa. Rakenneultra kun on maaliskuun loppupuolella. Olisihan se kiva tietää kumpaa odottaa! Olisiko siellä pieni tyttö vaiko pieni poika. Vai meinaakohan meidän vauva pitää jännityksen loppuun asti eikä näytä kumpi on? Se jää nähtäväksi!
Olen hölöttänyt täällä blogin puolella jo parisen viikkoa (kai) vauvan liikkeistä, että tunnen kuplat ja muut hipaisut. Nyt potkut ovat kummasti voimistuneet, tuntuu kunnon muljasuja ja tökkäyksiä. Välillä jopa niin kovia että luulisin että voisi ulospäinkin tuntua. Tai sitten kuvittelen! Potkut ja muut vauvan möyrimiset tuovat mielenrauhaa ja sitä tietoa että "elossa ollaan äiti." Ja konkretisoivat tätä raskautta. Sisälläni kasvaa ihme, pieni ihme joka kasvaa viikko viikolta ja jota rakastan päivä päivältä enemmän. Ihme josta olen haaveillut, jonka toivottavasti saan pitää.
Nyt taas riennän toiseen suuntaan. Kiitos jos jaksoit lukea. Minä jatkan vatsan kasvatustani ja tulen kertomaan kuulumisia taas pian. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti